Hyvä fiilis

Normaalioloissa olen kohtuullisen saamaton. Inhoan siivoamista, siis ihan tosissani inhoan. Ehkä siksi, ettei jälki säily päivää kauempaa, ehkä siksi, että se nyt vaan on kohtuullisen tylsää ja ikävää. On minullakin kuitenkin hetkeni. Eilen sattui olemaan yksi niistä päivistä, kun ihan tosissani sain jotakin aikaan. Siivosin koko kämpän, inventoin Elviksen talvivaatteet, järjestin huoneita uusiksi, pesin valtavan määrän pyykkiä ja päivän päätteeksi kävin vielä salilla.

Illalla olin tyytyväinen itseeni, pitkästä aikaa.

Ja tänään oli aika helppoa olla tyytyväinen siihen, missä koti on.

Peruslauantai

Meillä alkoi Elviksen kanssa viikonloppu vähän etuajassa, torstaina aamupäivällä. Pienellä nousi kuume, ja eilinen päivä meni vielä toipilaana. Tänään aamulla kuume oli tiessään eikä räkääkään tullut enää mitenkään järjettömästi, joten uskaltauduttiin pienelle happihyppelylle kylän "leikkipuistoon" eli keinun ja vähän resun liukumäen luo.

Ei viitsitty kauaa olla, kun eilen oli kuitenkin vielä vähän lämpöä. Käytiin takapihan vattupuskassa ja syötiin ruispuuroa tuoreilla vadelmilla, aika hyvää. Nyt Elvis nukkuu ja minä ajattelin tehdä vähän kyläyhdistyksen hommia ja virkata, pyykitkin pitäisi ripustaa ja uudet laittaa koneeseen. J on valvomassa hirviammuntoja. Tämän päivän ohjelmaan kuuluu vielä pitkä juoksulenkki, imurointi, makkarin siivous, ruoanlaittoa ja mustikkametsässä käynti.

Aika tavallinen lauantai. Ehkä siksi hymyilyttääkin.

Elokuussa olen...

... riidellyt, itkenyt, perunut reissun jota kukaan ei halua perua, raivostunut, ärsyyntynyt, masentunut ja lopulta melkein jo nauranut kaikelle raivostuttavuudelle - ai miksi? No rahan takia. Raha ei ehkä tuo onnea, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että sen puute tuo hemmetin monta murhetta, tyhjää riitaa ja turhautunutta hetkeä. Esim. juuri nyt Stadiumin nettikaupasta saisi juoksupuvun - siis takin ja housut - neljälläkympillä, mutta minulla ei vain ole rahaa. Kokoja olisi, ihan oikeasti tarvitsisin uuden juoksutakin ja talveksi hiihtotakin eikä ne lämpimämmät housutkaan todellakaan haittaisi syysjuoksuja. Mutta ei. Argh.

... treenannut kautta varten, tehnyt juuri niitä liikkeitä joita vihaan ehkä eniten maailmassa (yleisliike ja aidat... unohtamatta toki kestoinhokkiani juoksua), tehnyt juoksuennätyksiä ja hämmästynyt kehityksestä kerran toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa kun tajuaa hypänneensä viisi kierrosta metrin korkuisia aitoja ilman välihyppyjä ja selvinneensä siitä teknisesti oikein ja hengissä, tajuaa miten kauas on tultu. Hyvä minä hyvä minä hyvä minä!

... aloittanut työt ja jopa vähän nauttinut siitä! Onpa vain ihanaa, kun on rutiineja, saa tehdä sitä mistä tykkää ja missä on ainakin kohtalaisen hyväkin ja tulevaisuudessa näkyy paitsi haasteita, myös onnistumisia ja tavoitteita. Ja mikä parasta, tiedän tekeväni millä tahansa mittarilla arvioituna hemmetin arvokasta ja tärkeää työtä. 

... hakenut yliopistoon. Jännittää aika hemmetisti. Kyseessä on parin vuoden ohjelma, joka toteutetaan etäopetuksena verkon kautta ja josta irtoaa perusopintojen 25op. Täältä ei niin vaan lähdetäkään enää kokopäiväiseksi opiskelijaksi yhtään minnekään, ja tällainen tilaisuus opiskella juuri tasan sitä mitä haluaa ja vieläpä työn ohessa on todellakin ainutlaatuinen. Tulokset tulee varmaan ensi viikolla enkä tiedä miten saan itseni rauhoitettua siihen asti...

Että sellainen elokuun alku täällä. Nyt juoksemaan ennenkuin alkaa sataa, ja illalla sitten pakkelia naamaan ja J:n kanssa kaksin ihmisten ilmoille ensimmäistä kertaa sitten Ijahis Idjan 2011 (tai oikeastaan 2010, koska 2011 J oli järkkärinä). Huippua sekin, vaikka aika paljon ajatukset onkin 800 kilometrin päässä erään rakkausihmisen häissä. Illalle on luvattu kaatosadetta ja kolmannella seuralaisella oli jäätävä päänsärky, mutta nyt päätin, että ihan sama. Tänään siis jorataan, vaikken nyt sitten gáktiin voikaan pukeutua ja vaikka todennäköisesti kastun läpimäräksi. Niin!