Rakkaimman pikkutaaperon kanssa herättiin ihan rauhassa, ilman paineita mihinkään ehtimisestä. Ei ollut kiire minnekään - ensimmäinen sellainen aamu tällä viikolla ja viimeinen taas viikkoon. Kaamoksen värjäämä taivas, kaksikymmentä pakkasastetta, hiljaisuus. Tuli leivinuunissa ja ainakin kaksi kuppia kahvia. Siivoilua, joululahjasukkien neulomista. Lounaaksi puuroa oman maan mansikoilla, lounaan jälkeen olisi lumitöitä. J:n pitäisi töistään ehtiä iltapäiväkahville ja sitten ehkä ollaan vain. Illalla treenit ja sauna.
Voiko sunnuntailta kauhean paljon enempää vaatia?
(No ehkä sen, että kamera, laturi ja piuha olisivat edes jossain määrin paikannettavissa. Mutta otetaan muistikuvia, niinhän se J sanoi kun Elviksen pakettien avaamisen riemua ei jouluna saatu ikuistettua.)
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Lauantaiaamuna hymyilyttää
- Eilinen kirppislöytö! Tummanharmaa, superpehmeä, ihanan yksinkertaisella tekstillä varustettu Cubuksen huppari, alkuperäinen hinta 30e. Laput kiinni. Kympillä! Normaalisti en todellakaan maksa kirppisvaatteesta noin paljoa, mutta ilmeisen koskematon huppari sai heltymään. Koska se oli juuri sopivasti liian iso. Ja tummanharmaata minulla ei vielä ole. Ja ööh... no huppareita tarvitsee aina? (Laskin eilen mun hupparit. Niitä on 22,5. Apua! :D Puolikas tulee siitä, että se huppari on oikeastaan J:n, mutta minä sitä vissiin enemmän käytän... koska J ei ehdi ikinä...)
- Torstaina saapunut Zalandon paketti. Aivan ihana tummansininen neuletakki (jep, ihan oikeasti tilasin vaatteen joka EI OLE HUPPARI!!!), ruudullinen huppari (...ups... mutku ruutuja! Väriä! Piristystä elämään!) ja tärkeimpänä pitkähihainen juoksupaita sekä uudet juoksutrikoot. Ei vitsi, varsinkin juoksukamppeet olivat aivan täydelliset. Melkein piti kiskaista pienet Zalando-kiljunnat kun vedin ne housut jalkaan :D Ne istui niiiiin hyvin! Valitettavasti eilinen hyinen viima pakotti jäämään kotiin, mutta jospa pian pääsisin testaamaan.
- Tänään on pari peliä (n. 45min päästä lähtö ja mä oon kohtuuvaiheessa; auto tyhjentämättä, tavarat pakkaamatta, tukka eilisellä letillä, naamalle en oo tehny mitään, eväät on tekemättä ja aamupalakin on vähän kesken, mites tämä nyt taas näin) ja nyt on semmonen fiilis että TÄNÄÄN LÄHTEE!
- Aloitin ruokavalionatseilun suunnilleen viikko sitten ja tällä tiellä ollaan edelleen. Olin ihan satavarma, ettei tästä tule mitään koska joulusuklaat, mutta niin vain se vaikein pätkä meni. Loppuaikahan menee sitten niin että heilahtaa, kun alku on rämmitty. Veikkaan, että uusimmalla addiktiollani ruisnachoilla (J:n sanoin "hapankorppusipsit") on jotain osuutta asiaan. Saatoin eilenkin illalla syödä pussillisen. Yksin. Kerralla.
- Ihana, ihana Elvisbelvis. Nousin ylös ja ajattelin ensin jättää Elviksen J:n kainaloon, mutta piakkoin oven takaa kuului "Enni, munuuuu! Ennimunuuuuuuu! Koccáim! Enniiii!" Aaaawwwws. Munu (=muru jos joku ei tajunnu) olet itse.
- Rahahuolien helpottaminen!! Ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen lainanmaksupäivä ei johtanut kolmanteen maailmansotaan. Ah. Ei sitä rahaa nyt vieläkään liikaa ole, mutta tosiaan enää ei sentään tarvitse riidellä aiheesta koko aikaa.
Wihihihi, hyvä aamu on tämä. Hyvä tulee tästä päivästä. Ihan on semmoinen olo että tänään saatetaan pelata aivan törkeän hyvin! Jou! Nyt tavarat kassiin, auto tyhjäksi, firman luottokontilla tankille ja pari apinaa kyytiin, kivaa lauantaita!
- Torstaina saapunut Zalandon paketti. Aivan ihana tummansininen neuletakki (jep, ihan oikeasti tilasin vaatteen joka EI OLE HUPPARI!!!), ruudullinen huppari (...ups... mutku ruutuja! Väriä! Piristystä elämään!) ja tärkeimpänä pitkähihainen juoksupaita sekä uudet juoksutrikoot. Ei vitsi, varsinkin juoksukamppeet olivat aivan täydelliset. Melkein piti kiskaista pienet Zalando-kiljunnat kun vedin ne housut jalkaan :D Ne istui niiiiin hyvin! Valitettavasti eilinen hyinen viima pakotti jäämään kotiin, mutta jospa pian pääsisin testaamaan.
- Tänään on pari peliä (n. 45min päästä lähtö ja mä oon kohtuuvaiheessa; auto tyhjentämättä, tavarat pakkaamatta, tukka eilisellä letillä, naamalle en oo tehny mitään, eväät on tekemättä ja aamupalakin on vähän kesken, mites tämä nyt taas näin) ja nyt on semmonen fiilis että TÄNÄÄN LÄHTEE!
- Aloitin ruokavalionatseilun suunnilleen viikko sitten ja tällä tiellä ollaan edelleen. Olin ihan satavarma, ettei tästä tule mitään koska joulusuklaat, mutta niin vain se vaikein pätkä meni. Loppuaikahan menee sitten niin että heilahtaa, kun alku on rämmitty. Veikkaan, että uusimmalla addiktiollani ruisnachoilla (J:n sanoin "hapankorppusipsit") on jotain osuutta asiaan. Saatoin eilenkin illalla syödä pussillisen. Yksin. Kerralla.
- Ihana, ihana Elvisbelvis. Nousin ylös ja ajattelin ensin jättää Elviksen J:n kainaloon, mutta piakkoin oven takaa kuului "Enni, munuuuu! Ennimunuuuuuuu! Koccáim! Enniiii!" Aaaawwwws. Munu (=muru jos joku ei tajunnu) olet itse.
- Rahahuolien helpottaminen!! Ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen lainanmaksupäivä ei johtanut kolmanteen maailmansotaan. Ah. Ei sitä rahaa nyt vieläkään liikaa ole, mutta tosiaan enää ei sentään tarvitse riidellä aiheesta koko aikaa.
Wihihihi, hyvä aamu on tämä. Hyvä tulee tästä päivästä. Ihan on semmoinen olo että tänään saatetaan pelata aivan törkeän hyvin! Jou! Nyt tavarat kassiin, auto tyhjäksi, firman luottokontilla tankille ja pari apinaa kyytiin, kivaa lauantaita!
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Sunnuntaisia ajatuksia
Niin sitä vain kaksitoista päivää taas vierähti, vaikka tahdin piti kiihtyä. Syytän tällä kertaa kiirettä nimeltään elämä; töitä, partiota, treenejä, pari yötä putkeen valvonutta lasta ja sitä rataa. Mutta ihan hyvin täällä menee.
Isänpäivä olisi voinut sujua kivemmissakin merkeissä, mutta noh, onpahan ilmaa taas puhdistettu. Kyllä tämä tästä. Me vain tarvittaisiin tosi kipeästi kunnolla aikaa toisillemme, ihan vain meille kahdelle. Perheaikaa ollaan saatu raivattua kalenteriin jo paremmin, mutta se parisuhde meinaa välillä vähän unohtua. Tai unohtua on ehkä väärä sana, ennemminkin se menee vain tässä sivussa. Ei ole aikaa kuunnella kunnolla, mitä toisella on asiaa. Eikä olisi aikaa vastata, vaikka se sanoisikin jotain kiinnostavaakin. Kyllähän me juuri ehditään istahtaa sohvalle sillointällöin vierekkäin ja iltaisin yritetään aina puhuakin jotakin, mutta eihän se todellakaan ole sama kuin ihan oikeasti kaksin vietetty ilta, yö, aamu ja päiväkin.
No, ehkä joskus keväällä sitten. Marras- ja joulukuu menee viikonloppujen osalta tiukasti kiinni lentopalloilussa, joulunalusviikon J on Barcelonassa, sitten onkin joulu ja uudenvuoden jälkeen päästään taas töihin. Tammi-, helmi- ja maaliskuu on J:n työn kannalta kaikkein kiireisintä aikaa, sitten onkin huhtikuu jo. Ehkä sillä elokuisella lauantailla on siis vaan pärjättävä vappuun saakka...
Tiedän kyllä, että tällaista tämä nyt vaan on. Mutta joskus olis ihan kiva jos olis vähän erilaista.
Isänpäivä olisi voinut sujua kivemmissakin merkeissä, mutta noh, onpahan ilmaa taas puhdistettu. Kyllä tämä tästä. Me vain tarvittaisiin tosi kipeästi kunnolla aikaa toisillemme, ihan vain meille kahdelle. Perheaikaa ollaan saatu raivattua kalenteriin jo paremmin, mutta se parisuhde meinaa välillä vähän unohtua. Tai unohtua on ehkä väärä sana, ennemminkin se menee vain tässä sivussa. Ei ole aikaa kuunnella kunnolla, mitä toisella on asiaa. Eikä olisi aikaa vastata, vaikka se sanoisikin jotain kiinnostavaakin. Kyllähän me juuri ehditään istahtaa sohvalle sillointällöin vierekkäin ja iltaisin yritetään aina puhuakin jotakin, mutta eihän se todellakaan ole sama kuin ihan oikeasti kaksin vietetty ilta, yö, aamu ja päiväkin.
No, ehkä joskus keväällä sitten. Marras- ja joulukuu menee viikonloppujen osalta tiukasti kiinni lentopalloilussa, joulunalusviikon J on Barcelonassa, sitten onkin joulu ja uudenvuoden jälkeen päästään taas töihin. Tammi-, helmi- ja maaliskuu on J:n työn kannalta kaikkein kiireisintä aikaa, sitten onkin huhtikuu jo. Ehkä sillä elokuisella lauantailla on siis vaan pärjättävä vappuun saakka...
Tiedän kyllä, että tällaista tämä nyt vaan on. Mutta joskus olis ihan kiva jos olis vähän erilaista.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Kuukaudessa olen
- Neulonut paljon ja saanut jopa vähän valmiiksikin. Tällä hetkellä kesken on palmikkosukkapari (toista sukkaa vailla), tuubihuivi (siskolle, puolet jäljellä), torkkupeitto (no ne neliöt, saaja on tässä välissä tarkentunut) sekä sukat (itselle työkäyttöön).
- Laatinut joululahjalistan - en siis sitä Rakas joulupukki-alkuista, vaan sen tee/hanki nämä-version. Lokakuussa! Osa on vielä vähän auki, mutta sen päätin, että tänä jouluna meiltä ei saa kukaan yhtäkään suklaarasiaa. Shokkipaljastus: yksi lahja on jo aloitettu. Okei, aloitin sen jo aiemmin syksyllä, mutta SILTI.
- Saanut uuden työpaikan, wiiii! Tai no, sama firma kyseessä, eri tehtävät vain. Ja mikä parasta, työmatka lyhenee! Vielä marraskuun ajan 50 kilometriä yhteen suuntaan, mutta joulukuun ensimmäisenä enää säälittävät 15. Eläköön! Ja kyllä, olen jo suunnitellut säästyvien dieselrahojen varalle vaikka jos minkälaista kohdetta.
- Ollut niin tolkuttoman pohjalla treenimotivaation suhteen kuin olla ja voi. Pikkuhiljaa alan kuitenkin selkeästi kammeta itseäni ylöspäin, viime viikolla kävin taas juoksemassa ja tänään lähdin jo oikeasti mielelläni treeneihin. Jännästi se näkyi suoraan myös siellä kentällä.
- Kärsinyt kuivasta ihosta. Miellyttävä tunne, kun sukkaa jalkaan vetäessä kuuluu jäätävä rahina.
- Niin joo, kävin minä keikallakin. PMMP:n jäähyväis-sellaisella. Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun yhtäkkiä silmille rävähtää miljoonia valoja ja parituhatta ihmistä huutaa HEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEELVETIN HYVIN MENEE. Tai sitä, kun laulaa (ja vähän itkee) eturivissä, käsi parhausihmisen kädessä, että tehän ootte jo oikein kun te ootte vaan just noin. Tai sitä, kun karjaisee keuhkot tyhjäksi että MATOJA JA PIRUJA JA MATOJA ja katosta räjähtää pommi. Tai sitä, kun tajuaa itkevänsä kohtuullisen vuolaasti siinä vaiheessa, kun Joutsenien alkutahdit pärähtää ilmoille. Tai sitä, kun Koko Show iskee enemmän vyön alle kuin ikinä aiemmin. Okei pointti selvä, oli parasta.
- Stressannut vaihteeksi raha-asioita siihen malliin, että me ollaan riidelty jopa meidän mittapuulla paljon. Ja se on kuulkaa aivan hemmetin paljon se. Onneksi mennään jo parempaan päin.
- Miettinyt aika useinkin tätä blogia. Sitä että kaatuiko tämä nyt taas kerran. Päätin sitten kuitenkin, että eipä kaadu, mutta nyt ei vain ollut aikaa eikä jaksamista. Tänäiltana tuntui siltä, että jatketaanpa taas vähän tiheämpään tahtiin.
- Yritin minä kuvankin ladata, mutta väärä kone en osaa käyttää nyyh.
Palataan!
- Laatinut joululahjalistan - en siis sitä Rakas joulupukki-alkuista, vaan sen tee/hanki nämä-version. Lokakuussa! Osa on vielä vähän auki, mutta sen päätin, että tänä jouluna meiltä ei saa kukaan yhtäkään suklaarasiaa. Shokkipaljastus: yksi lahja on jo aloitettu. Okei, aloitin sen jo aiemmin syksyllä, mutta SILTI.
- Saanut uuden työpaikan, wiiii! Tai no, sama firma kyseessä, eri tehtävät vain. Ja mikä parasta, työmatka lyhenee! Vielä marraskuun ajan 50 kilometriä yhteen suuntaan, mutta joulukuun ensimmäisenä enää säälittävät 15. Eläköön! Ja kyllä, olen jo suunnitellut säästyvien dieselrahojen varalle vaikka jos minkälaista kohdetta.
- Ollut niin tolkuttoman pohjalla treenimotivaation suhteen kuin olla ja voi. Pikkuhiljaa alan kuitenkin selkeästi kammeta itseäni ylöspäin, viime viikolla kävin taas juoksemassa ja tänään lähdin jo oikeasti mielelläni treeneihin. Jännästi se näkyi suoraan myös siellä kentällä.
- Kärsinyt kuivasta ihosta. Miellyttävä tunne, kun sukkaa jalkaan vetäessä kuuluu jäätävä rahina.
- Niin joo, kävin minä keikallakin. PMMP:n jäähyväis-sellaisella. Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun yhtäkkiä silmille rävähtää miljoonia valoja ja parituhatta ihmistä huutaa HEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEELVETIN HYVIN MENEE. Tai sitä, kun laulaa (ja vähän itkee) eturivissä, käsi parhausihmisen kädessä, että tehän ootte jo oikein kun te ootte vaan just noin. Tai sitä, kun karjaisee keuhkot tyhjäksi että MATOJA JA PIRUJA JA MATOJA ja katosta räjähtää pommi. Tai sitä, kun tajuaa itkevänsä kohtuullisen vuolaasti siinä vaiheessa, kun Joutsenien alkutahdit pärähtää ilmoille. Tai sitä, kun Koko Show iskee enemmän vyön alle kuin ikinä aiemmin. Okei pointti selvä, oli parasta.
- Stressannut vaihteeksi raha-asioita siihen malliin, että me ollaan riidelty jopa meidän mittapuulla paljon. Ja se on kuulkaa aivan hemmetin paljon se. Onneksi mennään jo parempaan päin.
- Miettinyt aika useinkin tätä blogia. Sitä että kaatuiko tämä nyt taas kerran. Päätin sitten kuitenkin, että eipä kaadu, mutta nyt ei vain ollut aikaa eikä jaksamista. Tänäiltana tuntui siltä, että jatketaanpa taas vähän tiheämpään tahtiin.
- Yritin minä kuvankin ladata, mutta väärä kone en osaa käyttää nyyh.
Palataan!
lauantai 28. syyskuuta 2013
"Eeči vuolgij, eeči vuolgij mašiinan"
J lähti tänäaamuna työreissulle ihan rapakon taakse (a.k.a Birminghamiin), ja me jäätiin Elviksen kanssa kaksin kotiin. Hyvällä tuurilla J tulee jo keskiviikkoiltana, mutta viimeistään kuitenkin perjantaiaamuna.
En ole ikinä tykännyt olla yksin, en koskaan. Opiskeluaikana siihen jotenkuten tottui, kun J oli armeijassa, mutta aina se vaan oli yhtä vastenmielistä jäädä tyhjyyttä humisevaan kämppään. Eikä ne päivät, mutta yöt! Olen saakeli sentään kuusi (6) vuotta nukkunut kainalossa, enkä yhtään osaa nukkua yksin. Okei, joskus on ihan kivaa nukkua yö tai pari niin leveästi kuin sänkyyn mahtuu, mutta lähtökohtaisesti kainalo on aina parempi. Lämpimämpikin. Ja nyt minun pitäisi jaksaa miltei viikko paitsi nukkua yksin, myös pyörittää koko työ-päiväkoti-reenit-partio-elämä-rumba yksin. Blaah sanon minä.
Onneksi yksinolo alkaa pehmeällä laskulla eli lauantailla ja sunnuntailla. Tänään me syödään uunissa hiljalleen kypsyteltyä monsterisiikaa (se ei mahtunut mihinkään uunivuokaan ja pellillekin vain vinoittain ja silti pyrstö tulee vähän yli), neulotaan, virkkaillaan ja rakennetaan legokaupunki. Huomenna nukutaan pitkään (ainakin kahdeksaan!), käydään koirien kanssa metsälenkillä ja minä pääsen viikon sairastelun jälkeen taas reeneihin, johan on aikakin. Maanantaina on reenit, tiistaina partio ja keskiviikkona ehkä jo päästään hakemaan J kentältä kotiin. Että ei tässä nyt ihan hätää olla kärsimässä ja itku silmässä istuskella kotona, ei lähellekään. On tämä vähän blaah silti.
J vei kameran, joten tässä teille täysin random-kuva jonkin ajan takaa. Neppareiden avaaminen on Elviksen mielestä suorastaan viihdyttävää.
En ole ikinä tykännyt olla yksin, en koskaan. Opiskeluaikana siihen jotenkuten tottui, kun J oli armeijassa, mutta aina se vaan oli yhtä vastenmielistä jäädä tyhjyyttä humisevaan kämppään. Eikä ne päivät, mutta yöt! Olen saakeli sentään kuusi (6) vuotta nukkunut kainalossa, enkä yhtään osaa nukkua yksin. Okei, joskus on ihan kivaa nukkua yö tai pari niin leveästi kuin sänkyyn mahtuu, mutta lähtökohtaisesti kainalo on aina parempi. Lämpimämpikin. Ja nyt minun pitäisi jaksaa miltei viikko paitsi nukkua yksin, myös pyörittää koko työ-päiväkoti-reenit-partio-elämä-rumba yksin. Blaah sanon minä.
Onneksi yksinolo alkaa pehmeällä laskulla eli lauantailla ja sunnuntailla. Tänään me syödään uunissa hiljalleen kypsyteltyä monsterisiikaa (se ei mahtunut mihinkään uunivuokaan ja pellillekin vain vinoittain ja silti pyrstö tulee vähän yli), neulotaan, virkkaillaan ja rakennetaan legokaupunki. Huomenna nukutaan pitkään (ainakin kahdeksaan!), käydään koirien kanssa metsälenkillä ja minä pääsen viikon sairastelun jälkeen taas reeneihin, johan on aikakin. Maanantaina on reenit, tiistaina partio ja keskiviikkona ehkä jo päästään hakemaan J kentältä kotiin. Että ei tässä nyt ihan hätää olla kärsimässä ja itku silmässä istuskella kotona, ei lähellekään. On tämä vähän blaah silti.
J vei kameran, joten tässä teille täysin random-kuva jonkin ajan takaa. Neppareiden avaaminen on Elviksen mielestä suorastaan viihdyttävää.
tiistai 24. syyskuuta 2013
Miniloma
Tämä perhe otti ja lähti mummolareissulle pitkäksi viikonlopuksi. Lähdettiin perjantai-iltana (tutusti lähes maailmansotaan verrattavissa olevan riidan jälkeen), oltiin yhdentoista maissa perillä ja kotiin palattiin tänään iltapäivällä. Ulkoiltiin, tulisteltiin, poimittiin mustikoita juuri ennen pakkasyötä, hengailtiin, syötiin, minä neuloin, J kävi mettällä ja Elvis nautti suunnattomasti mummon jakamattomasta huomiosta. Yöt nukuttiin huonosti ja kotiin tuotiin kolme kappaletta vuotavia neniä ja kipeitä kurkkuja. Mukavaa meillä oli silti, niinkuin aina.
Elviksen uusi pipo valmistui tosiaan sunnuntaina. Aika kiva siitä tulikin!
Paluumatkalla pysähdyttiin ihan shoppailemaan, kangaskasseja kun ei voi koskaan olla liikaa. Ihana väri, paksu kangas, nätti painatus ja 5 euroa, kyllä kiitos!
Arkeen palataan huomenna pitkällä työpäivällä ja lippukunnan hallituksen kokouksella. Sitä ennen iltapalaksi kuitenkin tuoreita sämpylöitä ja lappapuuroa sekä Koko Suomi leipoo. Lomalla on kivaa, mutta täytyy sanoa, että on meidän arkikin aika tosi kivaa.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Keskeneräisiä
Pitäisi joskus ehtiä tehdä jotain ihan valmiiksikin. Harmaan huivin lupasin täksi päiväksi, joten täytynee jatkaa sillä. Kuvioneuleeseen haluan sittenkin yhden toisen värin kun se edellinen ei näyttänytkään niin kivalta, edessä on siis viisi kerrosta purkua ja uuden langan osto. Keltaiset palmikot eivät mahtuneetkaan siroon 41 koon jalkaani, joten ne taisivat jäädä odottelemaan joulua ja sopivaa saajaa. Vihreä huivi on ollut kesken viime keväästä, kun en ollutkaan varma sen väristä. Nyt se näyttää taas kivalta, joten ehkä sittenkin teen sen kiltisti loppuun. Isoäidinneliöillä puolestaan ei ole kiire, peitto on menossa joululahjaksi kun tajusin, ettei meillä kotona ole sille sopivaa paikkaa. Elviksen päiväpeitto kulkee nimellä ikuisuusprojekti, jonka valmistumisesta en ota minkään sortin paineita. Virkkailen rivin silloin ja toisen tällöin, koko ajan se pitenee.
Kun vain olisi aikaa! Illan tunnit ovat työpäivien jälkeen niin kamalan lyhyitä, tuntuu että aika vain valuu käsistä. Eilinen meni siivoillessa ja puuhommissa, tänään olen ehtinyt neuloa tuota harmaata huivia jo aika monta kerrosta, kiitos Elviksen joka päätti että kymmenen yli seitsemän on aivan hyvä aika herätä sunnuntaiaamuna. Tämä päivä näyttää mukavan tyhjältä, me vain odotellaan kotona auton ostajaa ja mulla on tiedossa uintia ja pump. Jospa siis tänään ehtisin tosiaan tehdä ainakin tuon siskon huivin ja ehkäpä tuon omanikin.
Neulomista riittäisi kyllä edelleen. Elvis tarvitsisi uusia lapasia ja pipon, itselle tahtoisin neuloa ainakin yhden huivin ja täydellisen oranssi anopilta jäänyt villalanka on odotellut palmikkolapasiksi muuttumista jo viime tammikuusta, Isoveljestä oli tullut sairaan hieno neonkeltainen väri josta on vaan pakko tehdä ainakin pipo ja ehkä sukatkin, joululahjojakin pitäisi alkaa ihan oikeasti jo miettiä. Elviksen värikynille pitäisi virkata jonkinsortin säilytyspussukka ja kamerakin kaipaisi omaansa. Pitäisi lähteä mökille viikonlopuksi niin saisi jotain tehtyä... kun olisi aikaa siihenkin. No, kahden viikon päästä pitäisi olla, jos ei tule mitään ylläriä eteen.
Loppuun vielä rapsuttaja sekä virallinen valvoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)