Harmaa maanantaiaamu

Olipa kerran tyttö, joka astui 16-vuotiaana elämänsä ensimmäisille festareilleen vuonna 2006. Aidan sisäpuolella basso jysähti suoraan kasvoille ja Private Line aloitti keikkansa. Tyttö ei bändiä juuri tuntenut, mutta tiesi, että nyt ollaan asian ytimessä; ihmisiä ympärillä, musiikki kaikkialla, kädet ilmassa ja oman huudon peittävä meteli korvissa. Samoilla festareilla tyttö itki, huusi, nauroi, lauloi, tanssi, kiljui ja itki vähän lisää Apulannan keikalla, väisteli yli metrin pituisia, moshaavia rastoja Teräsbetonin soittaessa Taivas lyö tulta, kahlasi rantavedessä tuntemattoman bändin soittaessa helppoa radiopoppia ja painoi pään tyynyyn parhaimpien ystäviensä viereen, hymyillen tietenkin.

Festareille tyttö ei sen jälkeen ole päässyt kuin kerran - niille, joissa hän lauloi Levotonta tuhkimoa muutaman kymmenentuhannen lähimmän ystävänsä kanssa, oli jälleen hurmiossa Apulannan keikalla, tanssi jalkansa kipeiksi PMMP:n soittaessa Rusketusraidat, sai ruusun Jonne Aaronilta, lauloi Ari Koivusen päälle liian kovaa mielenkiintoisilla sanoituksilla ja eli kolme päivää karjalanpiirakoilla ja Riisifrutilla - mutta rakkaus livemusiikkiin on ja pysyy lujassa. Lempibändi on nähty Olympiastadionilla kahdesti, Irina Umpitunnelissa kerran, Jenni Vartiainen ja Juha Tapio myöskin kerran, Sofia Jannok kahdesti. Ja aina on olemassa kaipuu jonnekin - ohi on mennyt ainakin P!nk (kahdesti), Nickelback, Foo Fighters, PMMP, Nightwish, Intrigue ja miljoonat festarit. Tänä kesänä tyttö on haikallut jälleen niille festareille ja eilen olisi ollut tarjolla Cheek, mutta kun ei niin ei. Ja kahden viikon päästä Suomeen saapuu laulaja, jonka uskomatonta ääntä tyttö on ihaillut jo vuosia, upea Alicia Keys. Tytöllä ei ole rahaa, yksinkertaisesti. Ja tänäaamuna tyttö itki, kun kuunteli Girl on fire ja mietti, miten mieletön kokemus se olisi voinut olla. Kolmen viikon päästä puolestaan Intrigue - se jo kerran ohi mennyt - tulee räjäyttämään Ijahis Idjan ilmaan ja tyttö on 820 kilometrin päässä. Eihän sille mitään voi, mutta itku taisi tulla silloinkin, kun kaiuttimista paukahti 29-Deanu Máijá ja tyttö tajusi, ettei sinnekään ole asiaa.

Se tyttö olen minä. 

Kun vaan pääsisi tanssimaan, tuntemaan sen basson kaikkialla, huutamaan, hengittämään musiikkia. Mutta hei, elämä on. Kateellisuus ja katkeruus varsinkin on syntiä, pitää olla onnellinen siitä mitä on. Ilo omasta lapsesta, kuukauden mittaisesta lomasta ja tuoreista mansikoista aamupuurossa pitäisi mennä heittämällä tämän jäätävän pettymyksen ohi. Ehkä sitten olen huono ihminen, mutta senhän minä tiesinkin. Ei mitään uutta auringon alla.

Lokakuun 18. päivä pitäisi päästä katsomaan PMMP:tä. Jotenkin en yllättyisi ollenkaan, jos sekin peruuntuisi. En edes uskalla ajatella, miten kivaa se olisi, koska en vaan jaksaisi enää pettyä.

Pari kuva-arvoitusta

Tiedättekö mitä nämä ovat?

Ensimmäisessä kuvassa on hyvä idea nimeltään neulonpa itse neuletakin muutaman viikon päästä oleviin häihin. Kuudes kerta toden sanoi ja neulos alkaa viimein näyttää suunnilleen siltä miltä pitäisikin. Olen siis selättänyt pari ensimmäistä ongelmaa, enää 999998 jäljellä! Jee! Jos tuo neule todella on ajoissa valmis, niin seuraavaksi voisin neuloa esim. AIDSin parantavan peiton tai avaruussukkulan. Olkoon miten helppo vain kenelle tahansa normaaliälykkyydellä varustetulle ihmiselle, niin sanonpa vaan että kyllä perussukista ja yksistä yksinkertaisista pitsineulesukista on melkoinen harppaus tuohon. 

Toisessa kuvassa puolestaan on kaksi kappaletta cheerleadereita, jotka lähtevät ihan just n-y-t kannustamaan J:n edes joen yli, mielellään pari kertaa. Plussaa ei-viimeisestä sijasta. Kivaa lauantaita teillekin!

Viikossa olen

- Kykkinyt hillajängällä ahkerammin kuin ehkä ikinä, tuloksena 15 litraa marjoja pakkasessa! Eilen jo vannoin että nyt riittää, mutta ehkä kuitenkin käydään huomenna vielä kerran.

- Käynyt mökillä neulomassa villasukan, grillaamassa, ulkoilemassa, kalastamassa, siellä hillajängällä ja rentoutumassa. Paras paikka ikinä.

- Syönyt aika tosi paljon monenlaista kesäherkkua, ups.

- Viettänyt yhteistä lomaa J:n kanssa, aika jees! Vaikka yhtäjaksoista lomaa ei juuri olekaan, niin kyllä tämä lyhyt pätkäkin tuli tarpeeseen ja varmasti seuraava lyhyt pätkä myös. Vielä kun jostain lennähtäisi paikalle joku ihana ihminen, joka ilmoittaisi hoitavansa Elvistä yön yli niin että me päästäisiin viettämään aikaa kaksinkin niin olis aika täydellistä.

- Viettänyt aika kivan päivän aika kivojen ihmisten kanssa. Share a coke with family!

- Kuullut vauvauutisia, voi sydän!

Että sellaista tänne. Kuvia ei nyt ole, koska muistikortti taisi jäädä J:n koneeseen ja J on koneineen töissä. No mutta ei se mitään. Voin laittaa korvaavana viimeisten päivien lempibiisejä!

Argh

Paha mieli. Paska olo. Ärsyttää. Ottaa päähän. Itkettää. Vituttaa.

Mitä näitä nyt on.

Ei yhteistä lomaa edes viikkoa putkeen, ei kesälomareissua, molemmat autot hajalla, naamaan hierottua onnellisuutta, kärtyävä lapsi, tilannetajuttomat ihmiset ja koiranpaskat juuri pestyissä lakanoissa.

Sori vaan, loppuu se minunkin huumorintaju joskus.

Ikinä en ole mitään viimeisenä tehnyt