Hymyilyä

Lauantaina lähdettiin muutaman viivästyksen ja mutkan kautta moikkaamaan ihanaa mummoa. Ihana mummo ja ihana viikonloppu meillä olikin! Ai että minä vaan niin rakastan sitä seutua. Rauha, hiljaisuus, kiireettömyys, sellainen ihana levollisuus. Kun ei vain ole muuta kuin ne sukkapuikot, koirat, lukemattomat polut ja seuraava ruoka. Mummon tuikkivat silmät ja ElMan onnellinen nauru, kun mummo jaksaa keinua soututuolissa, ajaa autolla ja ihmetellä ulkona poronkakkoja ja lumikasoja. Ja kun se vanha täti kävelyttää vielä kerran pirtin ympäri ja äidillä ja isällä on vain aikaa.

Arkeen on kuitenkin pakko palata, niin tälläkin kertaa. Matkapahoinvointipyykkiä, liian lyhyitä öitä, pitkiä työpäiviä, urheilua, mitä näitä nyt on. Tänään oli kuitenkin aikaa käydä ukin luona ihmettelemässä vesiämpäriä ja sitä, miten se vesi läikkyy kun sinne pudottaa kiven. Näitä arjen pieniä hetkiä, joita itsekin pitäisi muistaa viettää useammin.