Niin sitä vain kaksitoista päivää taas vierähti, vaikka tahdin piti kiihtyä. Syytän tällä kertaa kiirettä nimeltään elämä; töitä, partiota, treenejä, pari yötä putkeen valvonutta lasta ja sitä rataa. Mutta ihan hyvin täällä menee.
Isänpäivä olisi voinut sujua kivemmissakin merkeissä, mutta noh, onpahan ilmaa taas puhdistettu. Kyllä tämä tästä. Me vain tarvittaisiin tosi kipeästi kunnolla aikaa toisillemme, ihan vain meille kahdelle. Perheaikaa ollaan saatu raivattua kalenteriin jo paremmin, mutta se parisuhde meinaa välillä vähän unohtua. Tai unohtua on ehkä väärä sana, ennemminkin se menee vain tässä sivussa. Ei ole aikaa kuunnella kunnolla, mitä toisella on asiaa. Eikä olisi aikaa vastata, vaikka se sanoisikin jotain kiinnostavaakin. Kyllähän me juuri ehditään istahtaa sohvalle sillointällöin vierekkäin ja iltaisin yritetään aina puhuakin jotakin, mutta eihän se todellakaan ole sama kuin ihan oikeasti kaksin vietetty ilta, yö, aamu ja päiväkin.
No, ehkä joskus keväällä sitten. Marras- ja joulukuu menee viikonloppujen osalta tiukasti kiinni lentopalloilussa, joulunalusviikon J on Barcelonassa, sitten onkin joulu ja uudenvuoden jälkeen päästään taas töihin. Tammi-, helmi- ja maaliskuu on J:n työn kannalta kaikkein kiireisintä aikaa, sitten onkin huhtikuu jo. Ehkä sillä elokuisella lauantailla on siis vaan pärjättävä vappuun saakka...
Tiedän kyllä, että tällaista tämä nyt vaan on. Mutta joskus olis ihan kiva jos olis vähän erilaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti